Värinän vallassa

• Cycles per Second. Koreografia Linda Priha, äänet Hannu Hauta-aho, valot Per Victor. Ensi-ilta 15.5. Kutomolla.

Linda Prihan uuden koreografian nimi viittaa hertsin määritelmään, värähdyksiin sekunnissa. Hertsi on mitattavissa, laskettavissa oleva suure, mutta Cycles per Second -teos määrittelee värinän aivan toiselta pohjalta. Yksi esiintyjistä, Miina Sarén toteaa lopussa, ettei hän tahdo sekunteja vaan silmänräpäyksiä.

Naissankaria etsimässä

• Laura Gustafsson: SupersankariTAR. KokoTeatteri. Ohjaus Henry Hanikka, sävellykset valosuunnittelu ja lavastus Max Wikström. Esitys 15.5.

KokoTeatteri juhlistaa 15-vuotissyntymäpäiviään jo toisella kotimaisella kantaesityksellä. Esikoisromaanillaan Huorasatu Finlandia-palkintoehdokkaana olleen näytelmäkirjailija Laura Gustafssonin tuorein näytelmä SupersankariTAR on viihteellinen ja kepeän pureva feministinen ilottelu.

Perinteinen rakennuslupahupailu

• Helena Lindström: Mökkiloukku, Kakskerran nuorisoseuran teatteri, sovitus ja ohjaus Hanna Mäkinen, musiikki Jyrki Suominen, lavastus Jarl Lindström, Jouko Tuominen ja työryhmä, puvustus työryhmä, valot Jarl Lindström ja Salla Ketonen, 14.5.

Moni omakoti- tai mökkiasuja lienee törmännyt rakennuslupakiemuroihin, jotka Turussa ovat tunnetusti aivan erityisen mutkikkaita.

Palestiinalaisnäyttelijät odottavat vapautta ja tasa-arvoa

• The Freedom Theatre: While waiting. Ohjaus Udi Aloni, lavastus Ahmed Mattahen, valot ja äänet Mohammed Sadi. Vierailu Kansallisteatterissa 14. ja 15.5.

Palestiinalaiset viettävät 15. toukokuuta Nakba-päivää eli katastrofin päivää vuonna 1948 tapahtuneiden palestiinalaiskylien tuhojen ja palestiinalaisten paon muistamiseksi. Päivä on myös reilu vuosi sitten murhatun The Freedom Theatren perustajan ja taiteellisen visionäärin Juliano Mer-Khamisin syntymäpäivä. Surullisen sopivasti ja traagisen juhlavasti palestiinalaisteatterin vierailun toinen esitys osuu juuri tälle päivälle.

Runopoikarunoja yksinäiseltä yksinäiselle

• Mikko Myllylahti: Väylä. Savukeidas 2012. 57 s.

Huomionkipeän metelin manifesti

• Robert Meriruoho: Göteborgilainen viikonloppusatu. Sammakko 2012. 75 s.

Viinanhuuruisen kotimaisen katurunon kentälle pukkaa sukupolvenvaihdosta. Kun vanhat, pääosin varsinaissuomalaiset parrat ovat jo vakiinnuttaneet asemansa kirjallisuuden kaanoneissa, tarvitaan tuoretta verta pitämään genre virkeänä.

Tunteiden äänekästä sekakäyttöä

• Matti Kangaskoski: Tältä sinusta nyt tuntuu. Teos 2012. 65 s.

Suomalaista nykylyriikkaa on viimeaikaisissa poeettisissa keskusteluissa luonnehdittu muun muassa ”silmän runoudeksi” runoilmaisun visuaalisuutta korostaviin tyylipiirteisiin viitaten. Esikoiskirjailija Matti Kangaskoski (s. 1983) ponnistaa liikkeelle hieman toisenlaisista lähtökohdista.

Ohipuhuttuja sivullisia

• Silja Järventausta: Hyvän yön puisto. Teos 2012. 80 s.

Kukko kiekuu kirjassa

• Steven Tyler: Maailmojen välissä – Rock’n’roll-muistelmat. Suom. Ilkka Salmenpohja. Like 2012. 384 s.

• Laura Jackson: Freddie Mercury – Elämäkerta. Suom. Juuso Arvassalo. Minerva 2012. 271 s.

• Sammy Hagar ja Joel Selvin: Red – Sensuroimaton rock-elämäni. Suom. Asko Alanen. Paasilinna 2012. 280 s.

Luonnon armoilla

• Matti Hintikka: Muistiinpainaumia, Galleria Joella, (Läntinen Rantakatu 21), 28.5. saakka.

Kivilitografiaa pääasiallisena ilmaisuvälineenä käyttävä taidegraafikko Matti Hintikka (s. 1955) on luonut Galleria Joellaan voimakkaan näyttelyn. Hintikka lukeutuu maamme tunnetuimpiin kivilitograafikoihin ja on muun muassa Pro Litografia -yhdistyksen perustajajäseniä. Hän on toiminut myös taidegrafiikanopettajana Kuvataideakatemiassa.

Ujoa lempeä suklaatehtaan varjossa

Belgialais-ranskalainen Anonyymit romantikot on pieni ja herttaisen höpsö romanttinen komedia, joka ei onnistu yllättämään kertaakaan. Tarina kulkee niin kaavamaisesti eteenpäin, että elokuva alkaa nopeasti vaikuttaa melko pitkäpiimäiseltä jahkailulta varsin napakasta alle puolentoista tunnin kestostaan huolimatta.

Viehkeän vanhahtavaa tyyliä tavoittelevan hattaran muutamat musikaalimaiset kohtaukset jäävät irrallisiksi ja osoitteleviksi, vaikka niillä epäilemättä haetaankin suloisen sadunomaista fiilistä. Roolisuoritusten ylilyövä, melkeinpä farssimainen teatraalisuus käy ennen pitkää vaivaannuttavaksi ellei jopa sietämättömäksi.